Barcelonaa ja asuntonäyttöjä

Hello pitkästä aikaa!

Uskomatonta, että eletään jo lokakuun puoltaväliä! Viime kirjoittamisen jälkeen olemme ehtineet käydä New Yorkissakin, mutta en ole kuitenkaan rehellisyyden nimissä ennättänyt selaamaan läpi edes puolia lomakuvista. Josko vaikka ensi viikonloppuna ottaisin tämän ihan asiaksi (en siis samalla tavalla kuin vaatekaappien järjestelyn, krhm)? Reissu itsessään oli kyllä äärimmäisen onnistunut ja olisimme mielellämme jääneet vielä pariksi viikoksi nauttimaan siitä kaikesta mitä kaupunki tarjoaa. Minulla on itseasiassa taas muutamia kivoja NYC-vinkkejä- katsotaan josko saisin jaettua ne vielä vähän myöhemmin kuvien kera. Tällä kertaa emme muuten käyttäneet karttaa kertaakaan, mikä kertoo siitä, että paikat alkavat olla äärimmäisen tuttuja (tai siitä, että paikka on melko pieni 😉 ). On kyllä vielä viimeisen kerran todettava, että kyseinen kaupunki on ehdottomasti yksi suosikki paikoistani maailmassa, vaikka tällä hetkellä en haluaisikaan asua missään muualla kuin Helsingissä. Seuraavalla reissulla emme kuitenkaan suuntaa New Yorkiin vaan olemme suunnitelleet matkustavamme joko aurinkoiseen Floridaan tai itselleni täysin tuntemattomaan Hong Kongiin. Sanomattakin selvää, että en malttaisi odottaa yhtään! Onneksi kaikkea muutakin kivaa  (kuten esimerkiksi joulu) on tulossa eikä arjessakaan onneksi ole valittamista.

nyc

Viime viikolla olin työmatkalla Barcelonassa ja kyseinen kaupunki oli myös ihastuttava. Olen tunnettu Madrid- fani, mutta täytyy myöntää, että pidin myös Barcelonasta kovasti. Olimme ensimmäisen päivän jälkeen niin poikki kaikesta matkustuksesta ja kävelystä, että nappasimme pyörätaksin, joka oli kerrassaan mahtavaa. 😀 Tuo oli ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen kerta sellaisen kyydissä..

Viime viikonloppu meni työkaveriporukan kanssa drinkitellessä ja vastapainona salilla treenatessa sekä tietysti asuntonäytöissä kiertäessä. Puhelimeni kameranrulla koostuu tällä hetkellä suurimmaksi osaksi erinäisistä asuntokuvista, joita erottaa vain ruokakuvat.  Ruoka on muuten ehkä paras asia asunnon etsinnässä, sillä täytyyhän mahdolliset lähiruokapaikat testata! Toistaiseksi suosikkeja ovat olleet Munkkiniemen Tarina, Cafe Torpanranta sekä Taka-Töölön nepalilainen Lukla- kannattaa testata! Sen oikean kodin (ja ruokapaikan) etsinnät jatkuvat kuitenkin yhä toiveikkaana.

ps. kuinka kaunis Helsinki onkaan nyt syksyllä? Rakastan syksyä.

Mukavaa keskiviikkoiltaa! <3

I’m going Bonnie and Clyde without you

Tänään on ollut todella pitkästä aikaa päivä, jolloin tuntuu, ettei yksinkertaisesti mikään onnistu. Naapureiden vuoksi nukuin äärimmäisen huonosti ja nousin niin väärällä jalalla, ettei tosikaan. Päätin aamulla jättää salitarvikkeet kotiin, sillä ajattelin olevani todella väsynyt töiden jälkeen. Nyt kotiin päästyäni ajattelen, että pieni “nollaustreeni” olisi sittenkin voinutkin olla paikallaan, mutta toisaalta aurinkoisessa säässä kävely auttoi myös kummasti parin maratonipuhelun lisäksi. Sää Etelä-Suomessa on tällä hetkellä kyllä kerrassaan mahtava.

Poikaystäväni on viime aikoina maininnut useampaan kertaan lukemastaan “upper limit problem”-teoriasta, jonka mukaan silloin kun saavutamme omalla mittapuullamme paljon menestystä, onnellisuutta tai varallisuutta, kun siis kaikki on paremmin kuin hyvin, alkaa egomme tuoda meitä tiedostamattamme takaisin mukavuusalueellemme. Tämä tapahtuu joko tuottamalla negatiivisia ajatuksia tai käyttäytymisen kautta. Saatamme siis esimerkiksi tuntea huonovointisuutta tai aloittaa riidan kumppanin kanssa, vain siksi, että palaamme takaisin tuttuun balanssitilaan. Ilmiö selitetään sillä, että meillä jokaisella on yksilöllinen raja sille, kuinka paljon annamme itsemme voida hyvin tai menestyä. Sillä vaikka haluammekin kyseisiä asioita, emme usko, että ne ovat 100% saavutettavissa koko ajan, joten päädymme itse sabotoimaan omaa hyvinvointiamme.

Kyseinen teoria pätee ainakin tämän päiväiseen tilanteeseen, sillä juuri eilen ennen nukkumaanmenoa hehkutin olevani niin onnellinen, että en haluaisi muuttaa elämässäni mitään. Olen saanut töissä projektipäällikön vastuun erässä hankkeessa, jonka tekemisestä nautin todella paljon, minkä lisäksi myös yksityiselämässä kaikki on juuri niin kuin aina toivoin niiden jonain päivänä olevan. Yleisesti kuitenkin edelleen, yhdestä kiukkupäivästä huolimatta, tuntuu, että olen juuri siinä missä minun kuuluukin. Luultavasti minunkin täytyy vain lukea ”The big leap”- kirja, jossa mm. kyseistä teoriaa käsitellään tarkemmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKatsoin muuten viikonloppuna Aviciin dokumentin Netflixistä ja siitä huolimatta ettei artisti ole koskaan kuulunut suosikkeihini, olen nyt pari päivää kuunnellut repeatilla Without you- biisiä. Kyseisestä kappaleesta tulee ristiriitaisesti samalla tanssifiilis sekä koti-ikävä. Toimistolla oli nimittäin eilen ehdottomasti nostettava työpöytä seisoma-asentoon, jotta pystyin työn ohessa jammailemaan kappaleen tahtiin kun taas kotona kuunnellessa eksyn väkisinkin selailemaan lentoja viikonlopuksi Oulun kotiin. Noh, ehkä nyt maltan mieleni ja varaan lennot vähän myöhemmälle, kuitenkin hyvissä ajoin. Haluan ehdottomasti käydä pohjoisessa ennen kesäkuista Italian työmatkaa.

En ole varmasti koskaan postannut näin sekavia kuulumisia. Voikohan tämänkin laittaa naapureiden piikkiin? 😉

Mitä mukavinta loppuviikkoa ja myös tulevaa Helatorstaita kaikille!

Busy bee catch up

Hei pitkästä aikaa! Päätin tulla jälleen jakamaan nopeasti vain kuulumisia, vaikka minulla olisi mielessä myös useita aiheita, joista haluaisin kirjoittaa kunhan vain ehdin. Tällä hetkellä päällimäisenä mielessä on tosiaan kiire, mutta onneksi melko positiivisella tavalla. Nautin nimittäin aidosti kaikista niistä asioista, jotka tällä hetkellä pitävät minua kiireisenä. Ensi viikonloppuna tarkoitukseni on kuitenkin viettää pitkästä aikaa “me-timea”, jota totta puhuakseni introverttimieleni jo vähän kaipaileekin- ken siis tietää, ehkä pääsen myös pitkästä aikaa kirjoittamisen makuun!

Hi sweeties. It has been pretty hectic during the past weeks, but I wanted to come and post a few pictures from Vappu (1st of May) which was in the beginning of the week. To be honest I haven’t always appreciated this holiday. For some reason it just felt like one of those times when you are almost forced to come up with fancy plans and it just ends up feeling stressful and unnecessary. However this year we decided to not make a single plan and just go with the flow and do whatever seemed like a good idea at the moment. That felt good and I feel like I finally get Vappu now. 😀 Also ps. how crazy was I to dislike a holiday that traditionally includes brunch to begin with?!

Vappu balloon1. The cutest balloon which I got from the office 2. A non-edited selfie that shows the reality of a relatively tired face. In fact I decided to give myself a little late night facial last night which resulted into me look much worse. So typical I have to say.. (note to my future self: avoid giving facials when you are tired it never turns into anything good)

Via Tribunali Helsinki
3. & 4. I apologise for the amount of pizza pictures in this blog lately! This time we tried Via Tribunali on Sofiankatu and the place was lovely. According to Tripadvisor this is the number one pizza place in Helsinki but I have to disagree since despite being great, I have had better. 

Brunch at Sandro Helsinki

5. & 6. Vappu brunch at Sandro was a great success and we had a really good time. I am definitely a brunch person.

Helsinki in May
7. City filled with people on Monday 8. A piece of Amsterdam in Ullanlinna part of Helsinki

I am really looking forward to the weekend especially since I will mainly focus on relaxing and spending some “me-time” which is, especially after a lot of socialising, the perfect plan for an introvert like myself.  Have a good one!

Weekend in pictures

Happy Monday everybody! Here are some pictures from the weekend, which really felt like a mini getaway. I really hope this weather continues (forever)- I am completely in love with Spring.

weekend1.jpg

1. I spend majority of my time at home in my robe- so comfy 2. We walked 10k on both Friday and Saturday- the weather was just too beautiful to do anything else

Weekend 3.jpg

3. A great Sushi place on Mannerheimintie 4. Stopped counting the rounds at some point 😉

Weekend4.jpg

5. Stopped by for a coffee at Robert’s Coffee located in Stockmann and it was warm enough to enjoy it outside 6. Getting to know Helsinki– at times (read: all the time) I felt (and probably also looked) like a real tourist 

weekend 6.jpg

7. We also visited the Crazy Days for a few minutes but it was a bit too crowded in my opinion.. I actually still ended up finding  a lovely pair of shoes but they didn’t have my size so I ordered them online (among few other things..) 8This picture sums up this weekend

saturday.jpg9 & 10. We met our friend couple for a drink in the city center (so nice catching up!) and continued to dinner later

Sunday consisted of watching Modern Family Season 9 in bed and getting up only to go to grocery store- perfect if you ask me.

I wish you all a great start for the new week!

This week

Heippa kaikille! Vaikka onkin vasta perjantai, päätin pitkästä aikaa jakaa kanssanne muutaman kivan kohokohdan kuluvalta viikolta. Jostain kumman syystä tietokoneeni ei ole viime aikoina suostunut tunnistamaan muistikorttiani, enkä siksi ole saanut lisättyä uusia kuvia. Noh, enköhän löydä tähän pian ratkaisun!

Tällä viikolla olen:

  • Kokenut usean Rachel Green- hetken, muun muassa saadessani töissä oman työhuoneen “with walls and everything”
  • Ymmärtänyt, että kaikki eivät osaa Frendien vuorosanoja ulkoa, eivätkä siksi välttämättä oivalla kaikkia hauskoja juttujani.. (harmi:D)
  • Löytänyt töistä kotiin tullessa kotoa uuden, mitä siisteimmän, varsi-imurin sekä viinipullon uuden kodin johdosta. Itseasiassa myös lamppu oli ilmestynyt eteisen kattoon ja huonekalut koonneet itse itsensä <3
  • Korkannut länsimetron ja käynyt ensimmäistä kertaa Isossa Omenassa
  • Yllättynyt vähän itsekin siitä kuinka hyvin tunnen sittenkin Helsinkiä. Kävin nimittäin useammassa uudessa paikassa ongelmitta ja osasin viime viikonloppuna jopa näyttää missä asustelin opiskeluaikoina.
  • Nauttinut uudesta työstä todella paljon ja kokenut siitä suurta kiitollisuutta
  • Yleisesti fiilistellyt elämää- kaikki on niin hyvin juuri nyt!

Viikonlopuksi minulla ei ole ainuttakaan varmaa suunnitelmaa, sillä ajattelin keskittyä lepäämiseen ja rentoutumiseen. Ehkä käyn keskustassa kiertelemässä tai hankin salijäsenyyden, ellen sitten vain päädy käymään työpaikan salilla, jonne pääsee myös viikonloppuisin.

Jälleen muuten kiitokset kaikille, jotka olette jaksaneet käydä täällä kurkkimassa uusia postauksia, vaikka postausrytmi onkin ollut todella epäsäännöllinen. Mitä ihaninta viikonloppua teille! <3