Elämän neljä levyä: viekö tasapainonen elämä tavoitteesiin?

Väitän, että nyky-yhteiskunnassa moni meistä kamppailee päivästä toiseen elämän eri osa-alueiden välisen tasapainon löytämisen tai ylläpitämisen kanssa. Pyrimme panostamaan parhaamme mukaan perheeseen, ystäviin, työhön sekä harrastuksiin unohtamatta terveyttä ja itsestä huolta pitämistä. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa ja todellisessa tasapainotilassa, jonka ylläpitäminen ei kuluta liikaa, on mukava olla, mutta oletko koskaan miettinyt voiko useaa asiaa yhtäaikaisesti pallotellessa varsinaisesti kehittyä tai todella menestyä millään osa-alueella?

En kirjoita tätä tekstiä kenenkään yläpuolelta vaan elän itsekin elämää, jossa pyrin ylläpitämään tasapainoa. Tätä puoltaa hyvin tyypillinen arkeni, jossa hoidan työtehtäväni esimerkillisen tehokkaasti, ajallaan ja laadullisesti niin hyvin, että voin ylpeänä seistä työni takana. Terveydestä pidän huolta syömällä säännöllisesti, tehden terveellisiä ateriavalintoja ja kävelemällä työmatkani, joiden ansiosta saan kävelyliikuntaa hieman vajaa 5 kilometriä joka päivä. Kuntosalille suuntaan työpäivien jälkeen 2-3 kertaa viikossa ja kotimatkalla soitan perheelleni. Usein kotiin päästyäni hoidan iltapuuhien ohessa vielä ystävyyssuhteita vaihtamalla kuulumisia Whatsapissa, sopimalla seuraavia tapaamisia tai esimerkiksi viime aikoina olen suunnitellut yhteistä lomareissua.

Sanoisinkin, että elämäni osa-alueet ovat isossa kuvassa hyvässä balanssissa, vaikka myönnänkin, että joskus poden hieman huonoa omatuntoa jonkin osa-alueen hetkittäisestä laiminlyömisestä. Kuitenkin viime aikoina olen yhä useammin tuntenut oloni turhautuneeksi tiedostaessani, että osa-alueilla  voisi mennä paremminkin jos panostaisin vähän enemmän. Arjessani on tasaisin väliajoin hetkiä, jolloin en tiedä mihin minun kannattaisi keskittää aikani ja energiani. Tarkoitan, että esimerkiksi yhden päivän aikana saatan töissä ajautua keskusteluun, jossa suunitellaan urakehitystäni. Tuolloin mietin, että haluan panostaa entistä enemmän töihini, joista nautin todella paljon. Toisena hetkenä kuitenkin muistan, että olen jo pitkään halunnut treenata tavoitteellisemmin mikä vaatisi entistä säännöllisempää ja suunnitellumpaa harjoittelua sekä kenties personal traineria. Hetken kuluttua tästä puolestaan ajattelen, että haluan panostaa vielä enemmän aitoihin ja kestäviin ihmissuhteisiin, jotka luonnollisesti vievät sekä aikaa että henkisiä resursseja. Kun haaveita ja tavotteita on ristiin rastiin menee helposti prioriteeteissa sekaisin ja koen, että tuolloin osa-alueet jämähtävät “ylläpitotilaan”, jossa suoritan kaiken parhaani mukaan, mutta jossa suurta kehitystä ei varsinaisesti tapahdu.

Olen viime aikoina miettinyt, miten voin menestyä haluamallani osa-alueella jos jatkuvasti pyrin antamaan kaikkeni jokaisella? Kannattaako fokusointi ja miten se se tulisi tehdä?

Törmäsin tovi sitten mielenkiintoiseen “four burners” teoriaan, jota David Sedaris sivuutti aikanaan The New Yorkeriin kirjoittamassaan artikkelissa. Teoria kuvaa elämää hellana, joka koostuu neljästä eri levystä. Jokainen levy puolestaan symboloi elämän eri osa-alueita:  työtä, terveyttä, perhettä ja ystäviä. Teorian mukaan, halutessaan menestyä, tulee sammuttaa yksi levy ja mikäli haluaa todella menestyä, täytyy levyistä sammuttaa kaksi. Ajatus on, että ihmisen täytyy valita joko elämä, joka on tasapainossa, mutta ei koskaan maksimoi täyttä potentiaalia tietyllä elämän osa-alueella tai elämä joka on epätasapainossa, mutta mahdollistaa korkean pontetiaalin ja sitä kautta menestyksen halutulla osa-alueella.

Four burners theory.jpg
Alkuperäisen teorian mukaan neljäs levy oli terveys, mutta mielestäni liikunta/ harrastukset kuvaavat osa-aluetta paremmin

Näen teorian mielenkiintoisena, mutta en aukottomana ja lähestyisinkin sitä itse ehdottamasti ajanjaksojen kautta. Uskon, että on järkevää päättää mihin fokusoi tietyn ja ennaltamäärätyn ajanjakson verran ja tarkasti määrittää mitä sinä aikana haluaa saavuttaa. Tietoisesti ja suunnitellusti sulkisi kaksi hellaa hetkellisesti. Kun tavoite on saavutettu tai ajanjakso on päättynyt tulee fokus määritellä uudelleen analysoiden ensin sen hetkinen elämäntilanne. Kaipaako joku muu alue seuraavaksi erityisen paljon huomiota? Mitkä olisivat seuraavat osa-alueet joihin haluaa tai joihin täytyy panostaa? Vai olisiko aika elää balanssissa seuraava määritelty ajanjakso?

En näe jatkuvaa epätasapainoa tavoittelemisen arvoisena asiana, mutta ihmisenä joka aidosti nauttii kehittymistä, saavutuksia ja maksimaaliseen potentiaalitilaan pääsemisestä näen, että elämässä tulee välillä tehdä valintoja. Mielestäni idean tulisi vain nimenomaan olla tietoisuus, väliaikaisuus ja prioriteettien selkeytys. Tuolloin päivät eivät mene hortoillessa tai pää kolmantena jalkana juoksemisessa yrittäessään pitää kaikkia palloja ilmassa. Voi luvan kanssa laskea osan palloista maahan ja olla rehellinen ja avoin siitä mihin milloinkin keskittyy.

Itse otan teorian testiin ja toivon, että tästä ajatuksesta on apua muillekin.

Persoonallisuustyyppini (MBTI) ja mitä mieltä siitä olen

Persoonallisuus on jokaiselle meistä ominainen tuntemisen, toimimisen ja käyttäytymisen tapa, joka kehittyy jo lapsuudessa. Se selittää meissä osiltaan monia asioita, kuten esimerkiksi sen millaisista ihmisistä kiinnostumme ja millaisia ystäviä sekä partnereita valitsemme. Yleisesti persoonallisuutta pidetään suhteellisen pysyvänä kokonaisuutena, mutta se voi kuitenkin muuttua eri elämänvaiheiden ja tapahtumien myötä. Vaikka täällä blogin puolella olen, etenkin viime aikoina, vain höpissyt pinnallisesti kuulumisia, olen aikaisemmin kertonut siitä kuinka olen viime vuosien aikana ollut erityisen kiinnostunut erilaisista itsetuntemisen työkaluista tietoisen ajattelun ohella. Niiden myötä ymmärrys siitä, miksi tunnen ja käyttäydyin minulle ominaisella tavalla, on kasvanut huomattavasti ja koenkin tuntevani itseni paljon paremmin kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.

Tänään halusin kirjoittaa persoonallisuustesteistä, joita olen myös pitkään pitänyt mielenkiintoisina, sillä niissäkin yhdistyy usein pieni oivallus– se pieni tunne kun ymmärtääkin itseään hieman paremmin.

Tein ensimmäisen persoonallisuustestin vuosia sitten työskennellessäni ulkomaalaisessa firmassa Hollannissa. Kyseisen testin tulos vastasi hyvin silloista työminääni, joka oli melko voimakas, jämerä ja jopa hieman dominoiva. Pari vuotta sitten tein kuitenkin ensimmäistä kertaa Myers-Briggsin tyyppi-indikaattorin (MBTI), joka jakaa väestön 16 persoonallisuustyyppiin. Tein testin hetki sitten uudelleen ja ajattelin käydä läpi tuloksiani ja sitä kuinka hyvin ne kuvastavat itseäni. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin mainita, että luonnollisesti tiedostan, etteivät asiat ole niin yksiselitteisiä: olemme kaikki yksilöitä ja tuskin kukaan on täydellisesti joku tietty persoonallisuustyyppi vaan yhtäläisyyksiä löytyy varmasti useasta eri tyypistä. Testin tulokseen vaikuttaa luonnollisesti myös sen hetkinen elämäntilanne ja mielentila. Kuitenkin mikäli testiin vastaa rehellisesti voi tuloksen oikeellisuus yllättää. Itse pidin testistä ja kehotin samantien myös läheiseni tekemään saman testin. Testin voit halutessasi tehdä tästä.

Red1.jpg

Sain testissä tulokseksi “Arkkitehti: INTJ”, jota kuvaillaan seuraavasti:

”Huipulla on yksinäistä, minkä arkkitehti jos kuka tietää, sillä arkkitehti on yksi harvinaisimmista ja strategisesti kyvykkäimmistä persoonallisuustyypeistä. Tätä persoonallisuustyyppiä edustaa vain kaksi prosenttia väestöstä, ja erityisen harva heistä on nainen, vain n. 0,8 prosenttia väestöstä. Arkkitehtien on usein vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, jotka jaksavat heidän hellittämätöntä intellektuaalisuuttaan ja shakinpeluuta muistuttavaa taktikointiaan. Arkkitehdit ovat mielikuvitusrikkaita, mutta päättäväisiä; kunnianhimoisia, mutta helposti lähestyttäviä; hämmästyttävän uteliaita, mutta energiaansa säästeleviä.”

Persoonallisuustyyppini harvinaisuus yllätti, mutta samalla selitti, miksi samanhenkisiä ihmisiä on aina ollut vaikea löytää. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen päättäväinen ja vaikka haluankin oppia jatkuvasti uutta, säästelen energiaa välttelemällä turhia sosiaalisia tapahtumia sekä kohtaamisia ja tarvitsen todella paljon yksinoloa ja ihan vain hiljaisuutta palautuakseni. INTJ- tyyppien sanotaankin tarvitsevan muihin verrattuna huomattavasti enemmän palautumisaikaa ja minullakin meni kauan huomata, että en yksinkertaisesti jaksa samalla tavalla kuin moni muu ja mikäli laiminlyön omaa aikaani en yksinkertaisesti voi hyvin.

Arkkitehtejä kuvaillaan tiedonjanoisiksi ja heidän sanotaan olevan varmoja tiedostaan, jonka ymmärtämiseen he ovat nähneet vaivaa. He suunnittelevat ja noudattavat usein loistavaa suunnitelmaa omalla alallaan ja pidättäytyvät turhilta häiriötekijöiltä kuten juoruilta. Valkoiset valheet ja small talk ovat jo tarpeeksi vaikeita totuutta ja syvyyttä tavoittelevalle persoonallisuustyypille, mutta arkkitehdin mielestä sosiaaliset konventiot voivat olla jopa täysin järjettömiä.

Uuden oppiminen on aina ollut minulle mieluisaa sekä helppoa ja koen, että olen päässyt kouluissa ja jokaisen uuden työn aloituksessa helpolla. Jos kiinnostun jostain uudesta asiasta, herää minussa automaattisesti halu tietää aiheesta kaikki mahdollinen ja lähestulkoon ”ahmin” kaiken faktan, jonka jäsentelen ymmärrettäväksi  loogiseksi kokonaisuudeksi. Tuon kokonaisuuden pohjalle luon oman mielipiteeni ja näkemykseni. Esimerkiksi työpaikallani tiedetään, että olen nähnyt paljon vaivaa muodostaakseni objektiivisen, isomman kuvan, mielipiteen ja koenkin, että siihen luotetaan helposti. On myös yleinen vitsi, että minulla ei koskaan ole yhtäkään ”juorua”, sillä ne eivät yksinkertaisesti ole koskaan kiinnostaneet minua vaan tuntuneet ainoastaan turhalta ajankäytöltä. Koen kuitenkin, että olen oppinut useita sosiaalisia taitoja etenkin ulkomailla asuessani, ja olen ihan hyvä sekä luonteva small talkissa. En kuitenkaan erityisesti nauti tuollaisista tilanteista, vaan puhuisin paljon mielummin merkityksellisistä ”oikeasta asioista” tai vaihtoehtoisesti olisin hiljaa, mikä olisi minulle myös täysin luonnollista.

”Arkkiktehdit huokuvat itsevarmuutta ja salaperäisyyttä ja heidän osuvat huomionsa, omaperäiset ajatuksensa ja uskomaton logiikkansa antavat heille välineet viedä läpi muutoksia pelkällä tahdonvoimalla ja persoonansa vahvuudella.

Paradoksi useimmille ulkopuolisille on, että arkkitehdit kykenevät sietämään elämässään räikeitä vastakohtia, jotka eivät ole täysin ymmärrettävissä ainakaan puhtaasti järkiperäisesti tarkasteltuna. Esimerkiksi arkkitehdit voivat olla samanaikaisesti toisaalta äärimmäisen epärealistisia idealisteja, toisaalta erittäin kyynisiä, mikä on selvästi mahdoton ristiriita. Arkkitehdit tuntuvat uskovan, että työllä, älykkyydellä ja harkinnalla, mikään ei ole mahdotonta, vaikka ajattelevatkin samanaikaisesti, että ihmiset ovat liian laiskoja, lyhytnäköisiä tai itsekeskeisiä oikeasti saavuttamaan korkealle asetettuja tavoitteita. Tämä kyyninen katsantokanta ei kuitenkaan todennäköisesti kykene pidättelemään arkkitehtia pyrkimästä hänelle merkitykselliseen päämäärään.”

Uskon, että kaikki on mahdollista jos vain näkee vaivaa unelmiensa eteen ja tätä toitotan varmaan liiankin usein. Kuitenkin siinä missä tunnistan itseni ylläolevista, en voinut olla nyökkäilemättä myös persoonallisuustyypin haasteiden kohdalla. Erityisesti seuraavien kehityskohtien kohdalla tunsin pienen piston sydämessäni.

Ylianalysointi Tiedän, nykyään paljon paremmin kuin ennen, että etenkin ihmissuhdeasioita on turha analysoida liiallisuuksiin: ihmiset kun eivät aina toimi järin loogisesti. Tämä ei ole ainoastaan rankkaa kuunneltavaa ulkopuolisille, mutta se aiheuttaa myös stressiä ja ahdistusta minulle itselleni. Ajatuksia ja nimenomaan todella intensiivistä analysointia on kuitenkin haastava halutessaan “hiljentää” ja tämä vaatiikin minulta edelleen harjoitusta.

Sanotaan, että INTJ- tyypeillä on korkeat vaatimukset itselleen ja he asettavat niitä myös läheisilleen. Tämä on kohdallani ikävä kyllä totta ja joudun kiinnittämään tähän erityishuomiota, sillä siinä missä minä olen tottunut korkeisiin vaatimuksiin, ei ole millään tavalla oikein odottaa samaa lähellä olevilta ihmisiltä. Koen, että juuri liiallinen kriittisyys aiheuttaa helposti väärinymmärrystä. En nimittäin missään nimessä odota virheettömiä suorituksia, käytöstä tms. muilta, mutta myönnän, että olemukseni on helppo tulkita niin.

Red 2.jpg

Sellaisia maanantai-illan ajatuksia! Kertokaahan ihmeessä jos innostutte tekemään samaisen testin. Kuulisin enemmän kuin mielelläni teidän tuloksistanne.

Lähde 1, Lähde 2

Mottoni elämässä?

“When you arise in the morning , think of what a privilege it is to be a alive- to breathe, to think, to enjoy, to love”

Jossain vaiheessa päätin, että herään joka aamu hyvällä tuulella, sillä mikä erityisoikeus onkaan herätä terveenä elämään, jossa on niin paljon hyvää. Usein ihmiset kaipaavat tai etsivät kuumeisesti elämäänsä jotakin: parempaa asuntoa, mieluisampaa työpaikkaa, elämänkumppania- lista on loputon. Huomaamattakin ajatukset alkavat pyörimään juurikin sen puuttuvan osan ympärillä samalla kun kaikki muu muuttuu itsestäänselvyydeksi. Se mikä kuluttaa mieltäsi kontrolloi elämääsi.

Negatiiviset ajatukset eivät koskaan tee elämästä positiivista- sen sijaan positiivinen ajatusmaailma tekee elämästä entistäkin parempaa.

ystävänpäivä2

Löysin vuosia sitten moton, joka sopii täydellisesti unelmoivalle sekä eteenpäinpyrkivälle luonteelleni:
Be happy for what you have while working on what you want.” (Helen Keller)

Seuraavan kerran kun ajatuksesi alkavat alituiseen pyörimään elämäsi puuttuvassa osassa, mieti mitkä kaikki asiat ovat erinomaisesti. Onnellisuus ei vaadi, että on kaikkea, se vaatii ainoastaan sen, että arvostaa sitä mitä jo on.

Positiivista lauantaita ihanat <3

 

Ystävistä ja kavereista

Olen pienestä pitäen ollut ihminen, joka pitää lähipiirin pienenä eikä kaipaa ympärilleen paljon ihmisiä. Muistan kuinka lapsena äitini neuvoi minua antamaan ihmisille mahdollisuus tutustua minuun ja muistutti ettei kaikkien kanssa tarvitse olla parhaita ystäviä vaan voi myös olla ihan vain kavereita. Hain siis jo nuorena jonkinlaista yhteyttä toisiin ja halusin ympäröidä itseni ainoastaan aidoilla ystävillä, joiden kanssa pystyin jakamaan kaiken. En pitänyt ajatuksesta, että käyttäisin aikaani ollakseni hetken jonkun kaveri. Näin jälkikäteen ymmärrän, että tämä johtui luultavasti introverttiydestä, sillä me tunnetusti viihdymme paremmin jonkun kanssa kahden kesken tai hyvin pienessä porukassa ja yleensä tuollaista aikaa vietetään nimenomaan ystävien kesken.

Tunnistan itsessäni edelleen samankaltaisia piirteitä, vaikka nuoruuden ehdottomuus onkin onnekseni hieman pehmentynyt. Siinä missä ennen halusin elämääni todella paljon itseäni muistuttavia ihmisiä, olen nykyään ymmärtänyt, että erilaisuus on todellakin rikkaus. Ilokseni olen saanut oikeita ystäviä myös aikuisiällä eivätkä he jaa kanssani samanlaisia taustoja, identtisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteneviä tulevaisuuden suunnitelmia. Sen sijaan heidän kanssaan on hauska ja ennen kaikkea hyvä olla juuri omana itsenään, heihin voi luottaa ja he kunnioittavat valintojani iloiten vilpittömästi puolestani. Sama toimii luonnollisesti myös toisinpäin.

Friendship isn’t about who you’ve known the longest. It’s about who walked into your life, said “I’m here for you” and proved it.

IMG_7377

Olen huomannut, että arvostan toisissa nykyään eniten tietynlaista aitoutta ja kiltteyttä. Minulle on suunnattoman tärkeää, että ihminen on sinut itsensä kanssa ja sitä kautta rehellinen muiden lisäksi myös itselleen siitä kuka on. Haluankin ympärilleni nimenomaan vain tuollaisia hyväsydämisiä ihmisiä, joiden sanoista ja teoista paistaa pyyteetön hyvyys. Uskon näiden piirteiden olevan vahvasti riippuvaisia toisistaan, sillä todistetusti ihmisillä, joilla on hyvä olla itsensä kanssa ovat mahtavia tyyppejä myös toisille.

Vaikka kaipaankin edelleen ympärilleni enimmäkseen tosiystäviä, joille voin antaa itsestäni paljon, olen oivaltanut myös ihan vain kavereiden merkityksen. Tärkeää on kuitenkin, että kaveritkin ovat tietyllä tavalla samanhenkisiä ja jakavat samankaltaiset arvot, jotta heidän seurassaan ei koe ulkopuolisuuden tunnetta. Mielestäni väärässä seurassa, johon ei tunne kuuluvansa, vietetty aika on niin epämiellyttävää, että olen paljon mielummin yksin. En tosin muista kokeneeni tällaista tilannetta pitkään aikaan ja luultavasti tällaisiin ajautuu enemmän nuorena kun ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa ja pyrkii vain sopeutumaan.

Ison kaveriporukan seurassa vietetyn ajan jälkeen joudun kuitenkin aina hyväksymään introverttiyden mukana tulleen väsymyksen ja sen, että tarvitsen aikaa palautua.. Kaikkea ei silti todellakaan tarvitse aina ottaa niin vakavasti. Tästä joudun tosiaan välillä muistuttamaan vielä itseäni.. 😉

There are some people in life that make you laugh a little louder, smile a little bigger, and live just a little bit better.

IMG_7216

Olen äärimmäisen kiitollinen niin uusista ja vanhoista kavereista kuin myös elämän eri vaiheissa muodostamistani vahvoista ystävyyssuhteista, jotka ovat minulle todella tärkeitä. Ystävät tekevät niin onnelliseksi eikä heitä mielestäni voi koskaan olla liikaa! <3

Ystävänpäivän kunniaksi aion ehdottomasti muistaa omia rakkaita ystäviäni vähintäänkin tekstiviestin muodossa. Olen nykyään kyllä todellinen herkkis ja kerron heille muutenkin hyvin usein kuinka paljon he minulle merkitsevät.. Hyvää ystävänpäivää myös teille ihanille lukijoille <3

Tappaako jatkuva informaatiotulva inspiraation?

Viime viikolla mainitsin kärsineeni inspiraationpuutteesta, jonka seurauksena tuntui ettei mielessä liikkunut oikein mitään arkisia asioita lukuunottamatta. Tiedostan, että tällainen voi olla jollekin täysin luonnollinen tila, mutta omalla kohdallani tuo tuntui vieraalta. Olen aina ollut kova pohtimaan, analysoimaan ja ideoimaan. Kehitän itseäni enemmän kuin mielelläni ja nautin analysoinnista sekä niihin pohjautuvien neuvojen antamisesta. Keksin tasaisin väliajoin jopa liikeideoita, jotka kaikessa luovuudessaan eivät kuitenkaan aina osoittaudu kannattavuuden osalta tarpeeksi toteuttamiskelpoisiksi.. Siitäkin huolimatta, kekseliäisyys ja luovuus ovat prosessin oleellisin osa.

Voitte siis kuvitella, kuinka oudolta tuntuu, kun yhtäkkiä mielessä ei ole pariin viikkoon ollut mitään “uutta”. Kun yhtäkkiä mikään asia ei askarruta ja kaikki ideat tuntuvat vanhoilta- “joku on kuitenkin jo keksinyt sen”. Omalla kohdallani syy tällaiseen olotilaan on selvä (joskaan ei niin mieluisa myöntää), enkä turhaan listannut yhdeksi vuoden keskeisimmistä tavoitteista juurikin läsnäoloa, jota hehkutetaan ihan syystäkin joka paikassa. Uskallan nimittäin väittää, että en ole ainoa, jonka inspiraation liekki tukahtuu loputtoman informaation alle.

IMG_3550111

Kun altistaa itseänsä jatkuvasti jollekin ärsykkeelle- pitää televisiota “taustalla” kotona ollessa, kuuntelee podcasteja autossa, katsoo youtube-videoita juoksumatolla, selaa puhelinta kassajonossa yms. on luonnollista, että ajatus ei kulje vapaasti. Tähän minäkin olin viime viikkona vähitellen ja lähes huomaamatta sortunut. Siinä missä ennen suunnittelin, kirjoitin, mietin, ideoin tai opiskelin, katsoin nyt televisiota tai selasin sosiaalista mediaa, siitäkin huolimatta, että en erityisemmin pidä kummastakaan. Vasta viikonloppuna Dublinissa ollessa huomasin, miten mieli alkoi kirkastua ja ajatus kulki taas normaalisti. Kun puhelimessa ei ollut internet-yhteyttä, eikä hotellihuoneessa katsottu televisiota, alkoi olo olla taas normaali.

Uskon, että aidosti innovatiiviset ihmiset eivät hukkaa aikaansa asioihin, jotka eivät anna heille mitään. Samalla haluan todeta, että mielestäni esimerkiksi elokuvien katsominen ja blogien seuraaminen voivat antaa paljonkin. Ne voivat tuoda elämään uusia näkökulmia, inspiroida, rentouttaa tai ihan vain viihdyttää. Kuitenkin siinä vaiheessa kun huomaa katsovansa lempi televisiosarjaansa tuntikaupalla uudelleen ja uudelleen päivästä toiseen tai tajuaa seuraavansa sellaisten ihmisten elämää, jotka eivät tuo elämään “yhtään mitään” voi miettiä, ottavatko nuo asiat enemmän kuin antavat.

Koska haluan ylläpitää nykyistä olotilaani päätin hieman skarpata ja keksiä konkreettisia ratkaisuja.

Tästä lähtien aion..

  • Nukkua puhelin olohuoneessa (tätä tein itseasiassa aina välillä aikaisemminkin), jotta heti aamulla ensimmäisenä ei tule altistettua itseään kaikelle mahdolliselle
  • Seurata vain sellaisia ihmisiä, jotka tuovat elämääni jotakin positiivista. Tämä on mielestäni verrattavissa siihen, että ei “oikeassa elämässäkään” ympäröi itseään negatiivisilla ihmisillä
  • Olla käyttämättä somessa/netissä turhaa aikaa. Kaikki tietää mitä tapahtuu kun googlaa yhtä asiaa ja päätyy sen jälkeen lukemaan aiheen vierestä “pari” artikkelia ja lopuksi katsomaan mitä kummallisempia youtube-videoita. Tai vaihtoehtoisesti kun selaa instagram- profiilia ja on pian todella kaukana siitä mistä aloitti
  • Nauttia ihan vain hiljaisuudesta. Pidin ennen todella paljon omien ajatusten kanssa olemisesta ja ihan vain kaikesta rauhallisuudesta- haluan keskittyä tähän enemmän ja se tarkoittaa juuri sitä, että koko ajan ei tarvitse olla jotain “taustahälinää”

Näin uuden vuoden kunniaksi voi siis ruokavalion lisäksi tai sijasta siivota elämänsä turhista ärsykkeistä. Jos ympäröi itsensä jatkuvalla informaatiotulvalla, ahdistavilla some-tileillä tai negatiivisilla uutisilla on olo varmasti huono ja stressaantunut sen sijaan, että voisi altistaa itsensä positiivisille asioille ja voida huomattavasti paremmin.
Elämä on tässäkin tapauksessa sellaista kuin itse siitä teemme.

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää?