Barcelonaa ja asuntonäyttöjä

Hello pitkästä aikaa!

Uskomatonta, että eletään jo lokakuun puoltaväliä! Viime kirjoittamisen jälkeen olemme ehtineet käydä New Yorkissakin, mutta en ole kuitenkaan rehellisyyden nimissä ennättänyt selaamaan läpi edes puolia lomakuvista. Josko vaikka ensi viikonloppuna ottaisin tämän ihan asiaksi (en siis samalla tavalla kuin vaatekaappien järjestelyn, krhm)? Reissu itsessään oli kyllä äärimmäisen onnistunut ja olisimme mielellämme jääneet vielä pariksi viikoksi nauttimaan siitä kaikesta mitä kaupunki tarjoaa. Minulla on itseasiassa taas muutamia kivoja NYC-vinkkejä- katsotaan josko saisin jaettua ne vielä vähän myöhemmin kuvien kera. Tällä kertaa emme muuten käyttäneet karttaa kertaakaan, mikä kertoo siitä, että paikat alkavat olla äärimmäisen tuttuja (tai siitä, että paikka on melko pieni 😉 ). On kyllä vielä viimeisen kerran todettava, että kyseinen kaupunki on ehdottomasti yksi suosikki paikoistani maailmassa, vaikka tällä hetkellä en haluaisikaan asua missään muualla kuin Helsingissä. Seuraavalla reissulla emme kuitenkaan suuntaa New Yorkiin vaan olemme suunnitelleet matkustavamme joko aurinkoiseen Floridaan tai itselleni täysin tuntemattomaan Hong Kongiin. Sanomattakin selvää, että en malttaisi odottaa yhtään! Onneksi kaikkea muutakin kivaa  (kuten esimerkiksi joulu) on tulossa eikä arjessakaan onneksi ole valittamista.

nyc

Viime viikolla olin työmatkalla Barcelonassa ja kyseinen kaupunki oli myös ihastuttava. Olen tunnettu Madrid- fani, mutta täytyy myöntää, että pidin myös Barcelonasta kovasti. Olimme ensimmäisen päivän jälkeen niin poikki kaikesta matkustuksesta ja kävelystä, että nappasimme pyörätaksin, joka oli kerrassaan mahtavaa. 😀 Tuo oli ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen kerta sellaisen kyydissä..

Viime viikonloppu meni työkaveriporukan kanssa drinkitellessä ja vastapainona salilla treenatessa sekä tietysti asuntonäytöissä kiertäessä. Puhelimeni kameranrulla koostuu tällä hetkellä suurimmaksi osaksi erinäisistä asuntokuvista, joita erottaa vain ruokakuvat.  Ruoka on muuten ehkä paras asia asunnon etsinnässä, sillä täytyyhän mahdolliset lähiruokapaikat testata! Toistaiseksi suosikkeja ovat olleet Munkkiniemen Tarina, Cafe Torpanranta sekä Taka-Töölön nepalilainen Lukla- kannattaa testata! Sen oikean kodin (ja ruokapaikan) etsinnät jatkuvat kuitenkin yhä toiveikkaana.

ps. kuinka kaunis Helsinki onkaan nyt syksyllä? Rakastan syksyä.

Mukavaa keskiviikkoiltaa! <3