Kannattaako alle 10 vuotta vanhaan asuntoon tehdä kosteusmittaus?

Päätin poiketa hieman blogini tavanomaisista aihepiiristä ja kirjoittaa siitä, kannattaako alle kymmenen vuotta vanhaan asuntoon tehdä kosteusmittaus? Tänne blogiin päädytään usein Googlen sanahauilla ja esimerkiksi New Yorkia ja tunnelukkoja käsittelevät kirjoitukset ovat luetuimpia juuri siitä johtuen. Toivonkin siis kovasti, että juuri tuolla tavoin myös joku kosteusmittausta miettivä löytää tänne, tämän tekstin äärelle, ja voin säästää edes yhden ihmisen tulevaisuuden päänsäryltä.

Luin hetki sitten Henriikka Rönkkösen kirjoittaman Mielikuvituspoikaystävä– teoksen jatko-osan Bikinirajatapaus, jonka viimeisessä kappaleessa kirjailija summaa seuraavasti: “Moni asia ei enää järkytä. Kolmekymppinen on oppinut hyväksymään, että sitä, mitä suunnittelee, ei tapahdu.” Hymähdin tämän luettuani, sillä vaikka tuohon rajapyykkiin onkin vielä jokunen vuosi, on elämän suunnittelemattomuus ollut hyväksyttävä jo hyvä tovi sitten. Sitä on ikäänkuin automaattisesti varautunut siihen, että asiat saattavatkin mennä ihan päinvastoin kuin oli ajatellut, mutta se ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa, sillä samalla kokemuksesta tietää, että asiat menevät loppujen lopuksi juuri niinkuin niiden pitääkin. Lisäksi sitä on oppinut luottamaan siihen, että lopputulos on kerta toisensa jälkeen jopa suunniteltua parempi, vaikka joskus sen oivaltamiseen meneekin vähintäänkin pienen ikuisuuden verran aikaa.

ocean view

Aikamoinen aasinsilta, vaikka itse sanonkin.

Kuten kerroin tässä postauksessa, myyjä hyväksyi tekemäni tarjouksen asunnosta, jonka olin valmis ostamaan. Kirjoitin, että taloyhtiössä ei olisi tiedossa remonttihuolia ja tämä johtui siitä, että kyseessä oli alle 10 vuotta vanha kertostalo, jossa oli vielä kolme vuotta rakennustakuuta jäljellä. Samaisesta syystä asuntoon ei oltu tehty kosteusmittausta. Kysyin usealta asiantuntijalta, josko tällaista kannattaisi vaatia ja lähes jokainen sanoi sen olevan turhaa kyseisessä, suhteellisen uudessa, kohteessa. Viime hetkellä tarjousta raapustaessani muutin kuitenkin mieleni ja laitoin kaupanehtoihin kosteusmittauksen teon, josta tarjouduin maksamaan puolet “pieni raha mielenrauhasta”-periaatteella. En suoranaisesti siis epäillyt kosteutta, mutta ajattelin, että ainakin nukkuisin yöni paremmin tietäen, että kaikki on kunnossa- kyseessä oli kuitenkin todella iso sijoitus.

Sain kosteusmittauksen tulokset sähköpostiini muutaman päivän jälkeen ja yllätyksekseni asunnon kylpyhuoneessa oli mitattu viitearvoihin verrattuna liian korkeita kosteusarvoja, jotka mitä ilmeisemmin johtuivat siitä, että kylpyhuoneen kaivon kaadot, oli rakennettu virheellisesti. Keskustelin tästä myyjän, isännöitsijän sekä jälleen useiden asiantuntijoiden kanssa. Vaikutti siltä, että raportista ei voinut tietää kuinka pahasta vauriosta todellisuudessa oli kyse, minkä lisäksi myöskin se kuka korjauksen maksaisi ei ollut laisinkaan yksiselitteistä, sillä tätä ei oltu havaittu rakennuttajan kaksivuotistarkastuksessa. Päätin mittaukseen vedoten vetäytyä kaupasta.

Päätös ei ollut missään tapauksessa helppo, sillä myös hinnanalennus ja se, että olisin itse korjauttanut vian olisi saattanut olla vaihtoehto, mutta suoraan sanoen, en halunnut sellaista lisästressiä. Päätin tehdä mitä yleensäkin: kuunnella intuitiota ja heti päätöksen tehtyä valtasi minut kevyt mieli. Löysin myös ikäänkuin kohtalona juuri remontuidun vuokrakohteen vain kilometrin päässä toisesta asunnosta. Tähän asuntoon ei tarvinut myöskään (suurimman osan Helsingin asuntojen tavoin) sitoutua vuodeksi vaan päästiin hyvään sopimukseen vuokranantajan  kanssa.

Koen edelleen tehneeni oikean ratkaisun, sillä mielestäni asunnon kaupanteon jälkeen tulee olla sellainen olo, että on tehnyt hyvät kaupat. Olen varma, että se oikea osuu vielä kohdalle myös asuntorintamalla.

Minulta lähtee siis, kohteen iästä riippumatta, erittäin vahva suositus kosteusmittauksen tekemiselle kaupanteon yhteydessä- sekä tietysti Henriikka Rönkkösen kirjalle Bikinirajatapaus. 😉

Kuva: Pinterest