Jouluisia ajatuksia

Eilinen itsenäisyyspäivän juhlaillallinen oli kaikinpuolin ihana ja kaikki ruuatkin onnistuivat vieläpä lähes ongelmitta. Täytyy kyllä sanoa, että koen toistaiseksi vielä tuollaisen usean ruokalajin kokkaamisen hieman stressaavaksi, joten suuri hatunnosto kaikille kokeille, jotka loihtivat päivästä toiseen lukuisia annoksia paineen alla. Vitsailtiin kyllä, että tämä olisi nyt uusi itsenäisyyspäivän perinne, joten täytynee alkaa hostamaan ihan vain jo harjoituksen vuoksi! Toisaalta tuollaisista illoista saa kyllä niin paljon hyvää mieltä ja energiaa, joten se ei luultavasti olisi ollenkaan huono idea.

Yöllä vieraiden lähdettyä halusin vielä laittaa joulukuusen ja siitä tuli juuri sellainen kuin olin halunnutkin. Tänään aamulla heräsin poikkeuksellisen onnellisena ja oli ihanaa syödä aamupalaa joulukuusta katsellen- arjen (ja joulunajan) pieniä iloja.

IMG_1811.JPG

IMG_1809.JPG

Joulukuu on ehdottomasti lempikuukauteni. Rakastan jouluisia makuja, tuoksuja, valoja ja lastenohjelmia. Rakastan myös joululauluja ja kuulun niihin, jotka tykkäävät kuunnella niitä myös joululahjaostoksilla tavarataloissa. Myös koko kuuta kruunava juhlava, mutta samalla rauhallinen tunnelma on mieleeni, mistä johtuen pyrin välttämään joulun aikaan turhaa stressiä. Rakastan joulunajassa myös yhdessä oloa- sitä kun voin iltaisin käpertyä sohvalle katsomaan jouluisia elokuvia hyvässä seurassa.

Meidän lattiaremonttikin on viittä vaille valmis, joten pian saan kodistakin kuvia. Nyt lähden kuitenkin metsästämään kuuseen tähteä- hopeat tähdet tuntuvat olevan kiven alla tänä vuonna!

Miten teidän joulunalusaika on mennyt?

%d bloggers like this: